Hei ,

te kaikki siellä moni törmäsi minuun erkkarissa. Ja tällä hetkellä komeilen Suomen Chowien facebook sivulla. Eli olen Wanted Soul Dianna My Love eli siis tuttavallisemmin Papu.
Kuva Sari Pakka
Minä olen nyt kuusi vuotias, synnyin 6.6.2010, tuolla naapurimaassa Virossa Wanted Soulin kennelissä.Omistajani Krista haki minut Virosta elokuun loppupuolella ja olin tuolloin kyllä omasta mielestäni söpöpentu. Kotona kennelissä minua kutsuttiin nimellä "kutskuts" kuitenkin sain uuden nimen Suomeen tullessani. Ilmeisesti omistajani on katsonut liikaa Tehotytöt-nimistä piiretty sarjaa, sillä inspiraatio nimeeni tuli sieltä.




 Olin opetellut kennelissä paljon taitoja ennen kuin lähdin Suomeen, olin oppinut sisäsiistiksi, kulkemaan hihnassa jne. Lähdin laivalla Krtistan kanssa kohti Suomea. Minulla oli omapassini missä oli kaikki tarvittavat tiedot ja rokotukset merkittyinä. Suhtauduin matkaan rauhallisesti ja laivaan menessä Viron puolella tullitäti kehui minua nätiksi ja kertoi  että hänelläkin on koira. Ja koira se olikin! Minua ainakin satakertaa isompi saksanpaimenkoira. Koko laivamatkan olin jalat ristissä ja pissalla kävin ensinmäisen kerran kun pääsimme pois kehältä, huoltoaseman pihalla nurmikolla. Asustelin mukavassa kerrostaloasunossa ja hurmasin mm. rappusiivojan :)

Minä 4kk

tein myös tuhoja välillä :D

Kuukaudet kuluivat kasvoin ja opin uutta, kuitenkin eräänä loppusyksyn  päivänä Krista huomasi takajaloissani jotain outua. Menimme Kangasalle  eläinlääkäriin ja minut nukutettin, heräsin lopulta kotoa. Ja huomasin että omistajani itkee. Minulle selvisi että takajaloissani oli jokin pahasti vialla. Kangasalla eläinlääkäri oli sanonut ettei hyvältä näytä, että en selviäisi pitkään jalkojeni kanssa, minulla ei ollut kummassakaan takajalassa kunnolli sia lonkkamaljoja. Kuitenkin  emäntäni alkoi selvittää asiaa ja konsultoi kasvattajaani, (joka selvitti ja kyseli asiaa virolaisilta eläinlääkäreiltä), Hakametsän eläinlääkäriaseman eläinlääkäriä, yliopistollisen eläinsairaalan eläinlääkäriä. He antoivat enemmän toivoa ja kertoivat että asia ei ole niin mustavalkoinen. Että osa koirista pärjää näinkin huonoilla lonkilla kaksitoistavuotiaaksikin ja elää hyvän elämän. Oli kaksi vaihtoehtoa  rakentaa minulle lonkkaproteesit tai toivoa että pärjään näin. Lonkkaproteesit maksaisivat noin 10 tuhatta euroa kaikkinen kuntoutuksineen ja operaation onistuminen olisi epävarmaa. Krista päätti että saisin elää koiran arvoisen elämän ilman proteeseja. Eläinlääkärit suosittelivat tätä valintaa ja minulla onkin mennyt hyvin jalkojeni kanssa. Minulle suositeltiin uintia ja paljon lyhyitä lenkkejä jotka vahvistaisivat takajalkojen lihaksia.Tämä auttaisi minun lonkkia pysymään paikoillaan.
Rakas uintiharrastus



Veneily käy myös

Vuonna 2011 sain itselleni kaverin mustan möykyn joka oli pieni, jollain tavalla samanlainen kuin minä mutta erillainen. Hänestä tuli Pipa hän voi kertoa tarinansa myöhemmin.
Paita ja peppu

Tällä hetkellä minulle kuuluu hyvää, elän Pipan, Kristan ja Matin kanssa Pirkalassa. Kyllä meille muutti myös mies, hän käy yleensä minun ja Pipan kanssa pihalla aamuisin. Tosin arkipäivisin lenkkille pitäisi lähteä kesken yöunien! Viimesitään seitsemän aikoihin. Pipa on niin tyhmä että hän lähtee iloisesti aina lenkille, minä en lähde! Yleensä aamulla en kuuntele Mattia vaan käännän kylkeä ja jatkan uniani, kunnes Krista tulee komentamaan minut pihalle.
 Lenkin jälkeen on hyvä jatkaa unia taas. Välillä  innostun tekemään pahojani kun Krista ja Matti ovat töissä, etsin herkkukätköt ja syön ne. Olen myös maistellut Playstation-ohjaimia :D






Elämäni on hyvää, olen lellikoira pääsen aina välillä syliin, sänkyyn, sohvalle, minne haluan. Pipa huolehtii silmieni ja korvieni pesusta, ruuan saan kunoni eteen joka päivä, lenkillä käyn kahdesti päivässä, kesäisin pääsen uimaan viikottain, saan leikkiä omalla pallollani (joka tarpeen tullen uusitaan kun olen sen tuhonnut), saan paljon rapsutuksia ja kehuja, myös karvani pidetään ojennuksessa. Tässä siis olen minä Papu.




Pipa ja minä

kuva.Sari Pakka






Pirkanmaan Chowit seikkailivat Pyynikillä

Keväiset tai jopa kesäiset terveiset Pirkanmaan choweilta!!

Huomasimpa ennen viime viikonlopun munkkitreffejä, että emme ole muistaneet päivitellä blogiamme sitten syksyn. Toivottavasti blogin seuraajat ovat sen sijaan päässeet seuraamaan faceboogin ryhmää. 

Pirkanmaan Chowit järjestivät perinteiset munkkitreffit Pyynikillä, Tampereella. Oli mahtavaa, kun tapaamiseen oli tullut runsas joukko choweja omistajineen. Ensin kokoonnuttiin näkötornin kupeessa ja siitä lähdettiin ulkoilemaan kauniissa aurinkoisessa säässä kauniisiin Pyynikin harjun ulkoilumaastoihin. Kävelimme näköalatasenteella ja takaisin näkötornille. Liikkeellä oli paljon ulkoilijoita, kaunis sää kun oli. Iloksemme huomasimme, että chowimme herättivät huomiota kanssaliikkujissa.





Olisiko Papu Pirkanmaan virallinen kallioleijona?

Ryhmäkuva näköalatasanteelta
Lenkin jälkeen palasimme näkötornille nauttimaan näkötornin kuuluisista munkeista sekä nauttimaan chowi aiheisista maalauksista.

Muutamat innokkaat kävivät myös katselemassa maisemia Pyynikin näkötornista.




Tästä on hyvä jatkaa kesään ja toivottavasti kaunis aurinkoinen ja lämmin sää jatkuu toukokuun helteidenkin jälkeen. Kiitos vielä kaikille Pyynikillä mukana olleille!

Tuli tätä juttua kirjoittaessani mieleen, jos Sinulla on juttu ideaa tms., ota yhteyttä minuun (raatikainen_sanna@hotmail.com) tai Kristaan.

Aurinkoisin terveisin Sanna