Laku esittäytyy

Hei!

Olen Laku eli  Fin ja LV Ch Flameborough SanWal Morfeus, neljän vanha. Omistajani uudelleensijoitti minut Nokian humusta Pohjois-Forssan rauhaan, osan vuotta asustelen Latviassa. Parasta herkkuani on sonnin savustettu pippeli ja vähintään puolvuotta kypsytetyt juustot.

Komsi esittäytyy

Hei! 

Olen Komsi eli Nellwoods Komea Karhu, oon vuoden vanha. Jo pienenä minut pakkomuutettiin Upsalan lähistöltä metsään Humppilan ja Urjalan rajalle. Lempiherkkuni on kaikki, mitä saan syötyä tuon Lakun kupista:)



Syksyn koirapuistotreffit

Syksy onkin ehtinyt jo pitkälle ja tänään on vietetty pyhäinpäivää kautta maan. Huomasinpa vaan blogia lukiessani, että emme ole ehtineet päivitellä blogia. Muistutuksena, että syksylle on päätetty muutamat koirapuisto treffit, Yhdet koirapuisto treffit onkin jo pidetty lokakuussa. Treffit pidetään Ratinanniemen koirapuistossa eli laittakaapas seuraavat tapaamiset kalenteriin.

1.11 sunnuntai klo 17-
22.11 sunnuntai klo.17:30-

Joulukuulle olisi tiedossa vielä PCC:n pikkujoulut ja toimikunnan kokous. Päivämääriä tai muuta ei ole vielä päätetty, joten seuratkaapa PCC:n blogia tai facebookin Pirkanmaan Chowien ryhmää. 


Mieleeni juolahti, josko pirkanmaalla olisi innokkaita choweja esittäytymään tänne blogiin;) ? vaikka seuraavien apukysymyksien turvin;
- mikä on nimesi?ketkä ovat omistajasi?
- minkä ikäinen olet?
- missä asut?
- lempiherkku?
ym. ja kuva olisi ihanasta chowista kiva;)

Ihanaa syksyn jatkoa!

t. SannaR

Sunnuntain ohjelmaa 22.2

Niin kuin moni teistä on varmasti vilaissut kalenteria, niin olette huomanneet, että tämän vuoden ensinmäiset PCC.n treffit lähestyvät. Ja  vaikka helmikuun keväinen sää on ollutkin ihana, on Näsijärvi siinä kunnossa, että mahdollisuus uintiretkeenkin on olemassa. Ja koska talvinenuintiretki ei kuulosta mukavalta, siirrämme  treffit  Härmälänsaareen Tampereelle.
Aika pysyy  samana kello 15.00, vain paikka muuttuu. Tässä olisi tarkempia koordinaatteja Härmälänsaareen.

Lähinosoite Valmetinkatu 16, Tampere

Psst!
Paikalla saattaa olla makkaranpaisto mahdollisuus niin omia eväitä saa ja kannattaa ottaa mukaan. Lisäksi säänmukainen varustus ja hyvämieli tekevät retkestä mukavan. Nähdään sunnuntaina :)

Terkuin Krista
Tässä vielä parin vuoden takaiset talvi terkut Pipalta

Uusi vuosi ja uudet kujeet ja kurkkaus vuoteen 2012

Uusi vuosi on hypähtänyt käyntiin ja mikä sen parempaa kuin hypätä ajassa taaksepäin.
Tehdään hyppy vuoteen 2012, syyskyyn 22. päivään, jolloin juhlittin Suomen chow chow yhdistyksen, yhden iäkkäimmän ala-osaton 20-vuotis synttäreitä. Yllättäen tämä alaosasto PCC. :) 


Tunnelmia vuodelta 2012

Vuosi 2015 on PCC.lle erillainen vuosi, kun kauan PCC:n toimikunnassa häärineet puuhanaiset ovat jättäytyneet pois toimikunnasta. Iso kiitos heille, kun Te ovat tehneet monta vuotta hyvää työtä Pirkanmaan chowien hyväksi.

Kuten edeltä voi päätellä, on Pirkanmaan chow chowt pitäneet vuosikokouksensa.  Se pidettiin 11. tammikuuta ja kokouksessa valittiin uusi toimikunta ja suunniteltiin tämän vuoden toimintaa ja ehkä myös vuoden 2016 :)

Vuoden 2015 toimikunta on seuraava:

Puheenjohtaja: Valtteri Niemi, s-posti valtteriniemi@hotmail.com
Sihteeri: Krista Kandell, s-posti krista_kandell@hotmail.com

Toimikunnan jäsen: Milla Mörsky
Rahastonhoitaja: Marjo Liikala


Toimintasuunnitelma vuodelle 2015:
• 22.2 .2015 Talvi-treffit Siilinkarille lenkkeily, klo.15(sää varaus, Nässyssä pitää olla jää, uida ei )
• 17.5.2015 Munkki-treffit Pyynikin näkötornilla klo.15
• 23.08.2015 Arboretum-treffit Hatanpään Arboretumissa klo.15
• Pikkujoulun ajankohta ja paikka päätetään myöhemmin. (alustavasti puhuttiin makkaranpaistosta jossain)(ehdotuksia?)
• Lisäksi PCC. järjestää jatkossakin koirapuisto-treffejä(ajankohdat ilmoitetaan PCC.n Facebooksivuilla



Jäsenmaksu: varsinainen jäsen 10€ ja kannatusjäsen min. 4€


Pirkanmaan Chowien jäseneksi voit liittyä maksamalla jäsenmaksun tilille 

PANKKI: NORDEA



TILINRO: FI32 1158 3500 0991 32

  
JÄSENMAKSU:  

VARSINAINEN JÄSEN 10,00 EUROA
KANNATUSJÄSEN VÄHINTÄÄN 4,00 EUROA

Mainitse viestikentässä minkä vuoden jäsenmaksua maksat ja jos maksat myös kannatusjäsenen maksun, niin mainitse henkilön nimi.
Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaan!


Ps. Toivomme että lähettäisitte osoite tiedot s-postilla sihteerille jos et viime vuonna saanut jäsenkirjettä postitse.